torstai 29. kesäkuuta 2023

#30 Hän joka juhli juhannusta

Kesäistä torstaita! Menneestä viikosta on saanut olla kiitollinen monesta eri syystä. 

Juhannus oli oikein mukava ja tänä vuonna myös erilainen, sillä sitä tuli vietettyä rakkaani suvun kanssa heidän mökillään. Sunnuntaina seikkailimme rakennustarvikeliikkeissä erinäisiä materiaaleja metsästäen ja meillä kävi uskomaton tuuri. Etsimme taululle taustapahvia ja sopivaa ei meinannut löytyä myynnistä mistään. Lopulta löysimme k-raudan ”roskakasasta” täydellisen ja saimme ostaa sen eurolla! Mahdoimme aiheuttaa hilpeyttä työntekijöissä, mutta niin se vaan on, että joskus toisen roska on toisen aarre.

Arkena tuli aherrettua töissä ja siivosin pitkästä aikaa työhuoneeni. Ai vitsit kun pitäisi jaksaa useammin, kun heti tuli paljon parempi fiilis. Sitä vaan ei aina muista kuinka paljon ympäristö voikaan vaikuttaa mielialaan.

Olin ensin vähän harmissani siitä, miten usein olen lipsunut ja jättänyt blogin päivittämättä… Mutta päätin nyt ottaa tähän rennon asenteen ja olla stressaamatta varsinkaan kesällä sen kummemmin. Kirjoitan kun muistan ja ehdin. Nyt kun valoa ja lämpöä piisaa, niin vietän aikani mieluusti seikkaillen ja puuhastellen ja kaadun sänkyyn väsyneenä ja onnellisena. Syssymmällä sitten voi taas olla kurinalaisempi, heh.

Mistä sinä olet ollut tällä viikolla kiitollinen?

torstai 22. kesäkuuta 2023

#29 Hän jonka olo helpottui

Satasataropisee pilipilipom! Tänään olen kiitollinen sateesta, sillä se viilensi lämpötiloja hieman. Vaikka lämpöisestä tykkäänkin, niin olo alkoi käydä jo hieman tukalaksi kotona. Kaksikymmentä astetta on kyllä niin paljon mukavampi kuin kolmekymmentä, ilman, että kesäisyys kärsii. 

Mistä sinä olet tänään kiitollinen? Hyvää juhannusta!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

#28 Hän joka oivalsi

Hei! Tänään kuuntelin Dale Carnegien How to win friends and influence people -kirjaa. En ole vielä päässyt loppuun asti, mutta olen kiitollinen siitä, että olen jo tähän mennessä tehnyt oivalluksia oman elämäni suhteen. 

Kirjassa muun muassa pohditaan sitä, ettei kannata syytellä tai antaa rajua kritiikkiä, sillä se saa ihmiset yleensä poikkeuksetta vain puolustuskannalle ja siitä ei seuraa mitään hyvää ja edistyksellistä. Pitäisi keskittyä enemmän rohkaisevaan palautteeseen. Pitäisi puhua ihmisistä pahan sijaan hyvää selän takana.

Tämä sai minut miettimään tilannetta, mikä tapahtui kymmenisen vuotta sitten, kun olin vielä todella nuori. Kaverini oli mitä ilmeisimmin huonossa suhteessa ja se alkoi vaikuttaa myös hänen käyttäytymiseensä. Tokaisin hänen parhaalle ystävälleen, että en yhtään ymmärrä tuollaista. Miksi hän ei suojele itseään? Miksi hän on alkanut käyttäytymään näin ja noin? Noh, eihän se mihinkään hyvään johtanut, sen koommin emme ole nähneet tai puhuneet. Hän mitä ilmeisimmin kuuli kommenttini jossain muodossa tältä kaveriltaan. Minulle jäi typertynyt olo, sillä ”hyvää hyvyyttäni” nostin asian esille ja hän varmasti loukkaantui verisesti, kun kehtasin kyseenalaistaa hänen toimintaansa. 

Myönnän, että olen tähän päivään asti itsepäisesti ajatellut, etten ole tehnyt mitään pahaa. Halusinhan minä hänelle vain hyvää. Kuunneltuani tätä kirjaa totesin, että vaikka tarkoitukseni oli hyvä, oli toimintani silti väärin. Opin nyt, että jatkossa pidän suuni visusti kiinni, enkä sekaannu muiden ikäviin asioihin. Yleensä on parempi keskittyä olemaan vain kuuntelevana korvana ja selvittää mitä toinen haluaa, kuin esittää suurta neuvonantajaa ja ladella viisauksiaan kysymättä.

Mistä sinä olit tänään kiitollinen?

tiistai 20. kesäkuuta 2023

#27 Hän joka teki tulevaisuuden suunnitelmia

Huh hellettä! Tänään olin kiitollinen siitä, että paikallinen työväenopisto oli julkaissut ensi syksyn kurssit. Minusta on aina niin hauskaa silmäshoppailla uusia harrastuksia. Voi olla, että jos olen rohkea, niin tänä vuonna kokeilenkin perinteisten kieli ja liikuntaharrastusten sijaan jotain käsityötä. Hmmm…

Mistä sinä olit tänään kiitollinen?

maanantai 19. kesäkuuta 2023

#26 Hän joka nautti viikonlopusta

Helteistä maanantaita! Tänään olen kiitollinen kuluneesta viikonlopusta. Suunnitelmissa oli tehdä vähän sitä ja tätä, mutta helteen takia tuli otettua rennosti kerrankin.

Mistä sinä olit tänään kiitollinen?

perjantai 16. kesäkuuta 2023

#25 Hän joka vietti pitsaperjantaita

Perjantaita! Tänään olen kiitollinen pitsaperjantaista. Ei siis yleensä ole mitään virallista perjantaipitsaa meillä, mutta tänään oli ja se oli kivaa. Pitsaa, muutama pala suklaata ja jakso Supernaturalia. Ah.

Mistä sinä olit tänään kiitollinen?

torstai 15. kesäkuuta 2023

#24 Hän joka piti tauon

Totuuden torstaita! Tarkoitus oli kirjoittaa tänne jokainen päivä, mutta viime lauantaista lähtien vähän laiskotti kirjoittaminen. Muuten en sitten laiskotellutkaan. 

Lauantaina tuli käytyä taas vaatekaappia läpi. Tällä kertaa syynissä olivat topit, t-paidat, pitkähihaiset, hupparit, neuleet, housut… Urakka oli valtava ja vei monta tuntia, koska oikeasti sovitin vaatteita, joita ei ole tullut käytettyä muutamaan kuukauteen. En tiedä onko syynä salilla käynti, stressaavan kevään aikainen herkuttelu vai kumpikin, mutta olin yllättynyt miten moni vaatekappale ei enää mahtunut päälle (tai sitten mahtui justiinsa, mutta kinnasi). Siivouksen jälkeen olin uupunut, mutta kiitollinen siitä, että sain homman tehdyksi ja oli makutuomarikin matkassa apuna. 

Sunnuntaina vaatekaapin siivous jatkui henkareissa roikkuvien vaatteiden parissa. Jälleen olin shokissa siitä, miten paljon pylly olikaan pyöristynyt. Luovuin monesta rakkaasta mekosta, osa oli ollut minulla jopa yläasteelta asti (olen nyt 30v). Toisaalta oli haikeaa, mutta toisaalta, olin erittäin kiitollinen muutoksesta. Olen aina saanut kuulla olevani liian laiha jne. Nyt en enää ole! Ja ennen en raaskinut ostaa uusia vaatteita juurikaan, sillä tosiaan kaapissa oli paljon yläasteelta asti matkassa kulkeneita hyvin palvelleita kolttuja. Ehkä sitä pian pääsee uudistamaan tyyliään hieman aikuisempaan makuun.

Maanantaina olin kiitollinen mukavasta lenkistä, joka suuntautui uudelle alueelle. Oli mukavaa samalla haaveilla kauniista taloista.

Tiistaina otin rennommin ja olen siitä kiitollinen.

Keskiviikkona, eli eilen, tuli taas käytyä lenkillä ja käytettyä ensimmäisen kerran tänä vuonna shortseja ulkona! Ihanan lämmintä, siitä olen kiitollinen.

Tänään torstaina olen kiitollinen siitä, että illan ruoka on vihdoinkin päätetty etukäteen ja se on suosikkiani, eli keitettyjä perunoita, nami nami!

Mistä sinä olet kiitollinen?

perjantai 9. kesäkuuta 2023

#23 Hän joka sai palapelin valmiiksi

Pirtsakkaa perjantaita! Tänään olen iloinen ja kiitollinen oikeastaan eilen tapahtuneesta asiasta. Saimme rakkaani kanssa illalla vihdoinkin valtavan palapelin valmiiksi, joka on vienyt kaiken olohuoneen lattiapinta-alan lähes vuoden verran. Viikonloppuna alamme kehittämään siitä taulua, sillä emme todellakaan ala purkamaan ja kasaamaan sitä uudestaan, niin suuri työmäärä siinä oli. Jatkossa vain pieniä, pöydälle mahtuvia rakennelmia, kiitos.

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

torstai 8. kesäkuuta 2023

#22 Hän joka muisti sateenvarjon

Torlompsis! Tänään olen kiitollinen siitä, että muistin ottaa sateenvarjon mukaani aamulla. Yleensä unohdan mokoman kapistuksen olemassaolon tyystin tai sitten kapinoin muistutuksia vastaan ja jätän sen tarkoituksella kotiin, kun eihän siellä nyt kuitenkaan niin kovaa voi alkaa satamaan? Minuahan ei pieni tihku haittaa ja mieluummin kastun hieman, kuin kannan mukanani kaikenlaista rompetta. 

Tänään oli harmaa aamu ja säätiedotus lupasi sadetta työpäiväni ajaksi. Ei kuitenkaan satanut poistuessani kotoa ja mäkätin välittömästi mielessäni, kuinka typerää onkaan rahdata tätä kirottua kapistusta mukana turhaan… Kunnes pian tien ylittämisen jälkeen alkoikin satamaan kuin saavista! Vastentahtoisesti hymy nousi huulilleni. Ähäkutti enpäs kastunutkaan.

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

#21 Hän joka söi kesän ensimmäisen limujään

Ahoy! Tänään olen kiitollinen lenkin jälkeisestä limujäästä, joka olikin kesän ensimmäinen. Kylläpä maittoi juoksemisen jälkeen aurinkoisessa säässä. Jos jotain kiinnostaa maku, niin se oli sellainen k-kaupan appelsiinin ja päärynän makuinen. Ötökän nimen ehdin valitettavasti jo unohtamaan.

Mistä sinä olit tänään kiitollinen?

tiistai 6. kesäkuuta 2023

#20 Hän joka söi tortillaa

Helouhelou! Tänään olen kiitollinen siitä, että pääsin taas pitkästä aikaa syöpöttelemään maittavalla peuratortillalla.

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

maanantai 5. kesäkuuta 2023

#19 Hän joka kuunteli äänikirjaa

Mallikasta maanantaita! Tänään murphyn laki oli vahvasti läsnä, mutta löysin minä jotain positiivistakin ja kiitollisuuden aihetta. Aloitin tänään kuuntelemaan uutta (minulle uutta siis) äänikirjaa, Faridah Àbíké-Íyímídén Ace of Spadesia. Alku vaikuttaa varsin lupaavalta. Ihanaa kun työmatkat sujuvat joutuisasti samalla vähän sivistyen. 

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

#18 Hän joka konmaritti

Heipsan! Tänään olen kiitollinen hyvin aikaansaavasta päivästä. Imuroin, pyykkäsin, tiskailin, järjestelin tavaroita, vaihdoin tyynyliinoja, sekä konmaritin pyjamat, sukat ja alusvaatteet. Nyt on taas astetta enemmän tilaa.

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

lauantai 3. kesäkuuta 2023

#17 Hän joka näki Käärijän

Lalalalalauantaita! Tänään olen kiitollinen ihanasta päivästä. Nukuimme pitkään, kävimme katsomassa Käärijän ilmaiskeikan Ideaparkilla ja kotona herkuttelimme pitsalla ja donitseilla. Ihanan rentoa.

Mistä sinä olit tänään kiitollinen?

perjantai 2. kesäkuuta 2023

#16 Hän joka heitti vapaalle

Pärisyttävää perjantaita! Tänään olen kiitollinen siitä, että pääsen vapaalle viikonlopun viettoon. Luvassa on suurella todennäköisyydellä kivaa tekemistä ja loikoilua. 

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?

torstai 1. kesäkuuta 2023

#15 Hän joka jaksoi treenata

Öitä! Tämän päivän julkaisu jäi vähän viimetinkaan, mutta muistinpa pyrähtää paikalle kuitenkin. Tänään olen kiitollinen siitä, miten hienosti jaksoin mennä pitkälle lenkille, vaikka ei olisi huvittanut. Söin töiden jälkeen hyvin ja olin niin väsynyt, että torkahdin hetkeksi. Lopulta sain itseni ylös ja ulos ja se tuntui hyvältä.

Mistä sinä olet ollut tänään kiitollinen?